perjantai 5. huhtikuuta 2019

Kuumehorkassa saa valita mukavuuden

Paleltaa. Kuumetta ei ole paljon, mutta ilmeisesti minua on päässyt puraisemaan jonkin moinen miesflunssa.

En ole käyttänyt vielä huhtikuun puolella lainkaan rahaa ruokaostoksiin. Se kertonee enemmän pakkaseen ja kuivamuonakaappiin kertyneestä ruokapuskurista kuin kulukuurin onnistumisesta. Päätin kuun alussa, että tyhjään pakkasta senkin uhalla, että alkukuun ateriat eivät ole varsinaisia makunautintoja. Mimu saa vielä toistaiseksi ravintonsa minusta, joten senkin puolesta on kauppareissut voinut jättää väliin. Muutoinkaan mimu ei tietenkään saa joutua kärsimään pihistelystäni. Rajaan kulukuurin omiin kuluihini ja mimulle ostetaan aina kun on tarvetta.

Alkuviikko vietettiin sisätiloissa paria vaunulenkkiä lukuun ottamatta, koska mimun nenu vuosi ja välillä yskittiin. Äitiä ja iskää tuo pieni nuha hirvitti, mutta pienen menoa se ei hirveästi vaikuttanut onneksi vaivaavan. Valitettavasti vauvaikäisen kohdalla apukeinot ovat vähissä, jos ei lasketa NenäFridaa ja korotettua pinnasängyn päätyä. Onneksi mimusen nuha laantui parissa päivässä ja pöpö iski sen sijaan kyntensä minuun.

Iho oli kananlihalla kun harhauduin Kotipizzan sivulle. Pizzatilaus on vastoin kulukuurini periaatteita, mutta päätin, että kipeänä saa hairahtaa. Alkukuu on mennyt niin hyvin, että pysyn vallan mainiosti tavoitteissani. Lisäksi olen onnistunut saamaan huhtikuulle muutamia pikkutienestejä, jotka kattaisivat muutaman hairahduksen lisää. Ne laitan kuitenkin säästöön, kunhan kotiutuvat.

Huhtikuulle sattui onneksi kampanja, jonka myötä Kotipizzan kotiintoimitukselle ei tullut lainkaan kuluja. Tilauksenkin onnistuin sattumalta tekemään lounasaikaa, mikä tiesi maksutonta 0,5l Pepsi Maxia kylkiäisiksi.

Lupaan palata ruotuun heti kun kuume laskee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti