Juurisyyanalyysi osa 1: Hyvä mieli, isommat säästöt

Säästöni ovat laihanlaiset. Olen säästökuurini alettua käyttänyt illan jos toisenkin pohtien sitä miksi näin on käynyt. Jossittelusta ei tietenkään ole apua, mutta taloudellisen tilanteeni korjaaminen edellyttää mielestäni perinpohjaista juurisyiden analysointia.

Opiskelijavuosinani tein töitä ylläpitääkseni elintasoani ja otin hieman opintolainaakin. Säästäminen ei tullut tuolloin edes mieleeni. Kyllä minulla taisi aina olla tilillä rahaa kuukauden kulujen verran, mutta ei koskaan yhtään enempää. Aloitin säästämisen opintojen loppuvaiheessa, jolloin tein oikeastaan jo alani töitä gradun kirjoittamisen ohella. Talletin kuukausittain jokusen roposen ASP-tilille, jonka kerryttäminen oli päällimmäinen (ja ainut) tavoitteeni. En tiennyt mistä tai milloin hankkisin ensimmäisen oman kotini. Ajatus oman asunnon hankkimisesta tuntui tuolloin utopialta. Vaikka ajatus omasta kodista kuulosti täysin mahdottomalta, arvelin että ennen pitkään se on minullakin edessä. Sinänsä oli fiksua aloittaa käsirahan kerrytys jo ennen varsinaisia ostosuunnitelmia, mutta suunnitelmattomuus takasi sen, että säästöt kertyivät hitaasti.

Valmistumisen jälkeen päädyin pääkaupunkiseudulle, kuten lähes kaikki muutkin vastavalmistuneet ekonomitoverini. Muuton myötä kuukausittaiset elinkustannukset nousivat omiin sfääreihinsä. Helsingissä vuokra-asuntomme oli noin 10 m2 pienempi kuin opiskelija-asuntomme, mutta samaan aikaan neliöhinta tuplaantui. Oikeastaan ihan kaikki oli pääkaupunkiseudulla kalliimpaa tarkemmin pohdittuna. Siispä säästöön ei kertynyt paljonkaan.

Säästösuunnitelmiin vaikeutti myös se, että asiantuntijan alulle maksettiin hyvin maltillista korvausta vaivoistaan. Ihan syystäkin kyllä - opinnot tarjoavat yllättävän laihat eväät työelämään ja rehellisesti pohdittuna työnantajani tarjosi minulle paremminkin oppisopimusjärjestelyn kuin oikean työpaikan. Opintojen alkutaipaleella kuvittelin, että pääsisin heti kunnon tienesteille. Luulin ihan oikeasti pääseväni kuukausituloissani maagisen 4000 € yli viimeistään toisen työvuoden jälkeen. Noh, yli mentiin, vaan ei ihan kahdessa vuodessa.

Pääkaupunkiseudun tiukka työtahti, niukka budjetti ja pitkät työmatkat olivat toisinaan liikaa, mutten tiennyt miten irtautuisin siitä. Olen pohjimmiltani yksi niistä tyypeistä, jotka lähtökohtaisesti nauttivat työnteosta ja ovat valmiita vastaamaan maileihin myös vapaa-ajalla. Oravanpyörissä ei sinänsä ole mielestäni mitään pahaa, mutta tuo nimenomainen juoksulenkki alkoi muutamassa vuodessa käydä vanhaksi. Tuolloin en osannut nauttia työstä saati sitten pääkaupunkiseudulla asumisen eduista. Ainut mielihyvänlähde oli tunne siitä, että minua tarvitaan. 

Onneksi kohtalo puuttui peliin, kun en itse osannut hypätä oravanpyörästäni pois. Puolison opiskelupaikka toiselta paikkakunnalta oli ratkaisu kaikkeen. Uusi paikkakunta tiesi uutta työtä, parempaa tulotasoa ja samalla kaikin puolin leppoisampaa elämää. Enpä olisi osannut edes toivoa niin kokonaisvaltaista muutosta. Uskon, että olisin tietoisesti saavuttanut noista eduista ehkä yhden, mutta sattumankauppa korjasi kaiken yhdellä kerralla.

Viimeisen kahden vuoden aikana olen säästänyt enemmän kuin koskaan aiemmin ja kuluttanut samalla huomattavasti vähemmän. Sisällä vellovaa tyytymättömyyden tunnetta ei tarvinnut enää lääkitä toistuvilla kauneushoidoilla tai päättömällä shoppailulla. Opin, että toisinaan vaihtamalla paranee ihan kaikki ja jää vähän rahaa säästöönkin. Samalla huomasin, että elämän ollessa paremmalla uralla, on säästäminenkin huomattavasti helpompaa.