sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Huhtikuun kulukatsaus: Vahva aloitus

Lempeä kevätaurinko paistaa makuuhuoneen törkyisistä ikkunoista. Se muistuttaa samaan aikaan kesän lähestymisestä ja sen tuomista kiireistä. Ikkunat pitäisi pestä, parveke laittaa kesäkuntoon ja asuntoa kunnostaa. Nykyisin nuo kaikki on helpommin sanottu kuin tehty. Mimu vaatii toisinaan äidin herkeämätöntä huomiota, mikä on omiaan hidastamaan kevään projekteja.

Kulukuurista huolimatta - tai ehkä juuri sen vuoksi - huhtikuu hujahti hetkessä. Blogin kirjoittaminen on osoittautunut oivaksi henkireiäksi ja säästökannustimeksi. Alkukuun kiireiden tasaannuttua koitti viimein sopiva hetki summata huhtikuu ja excelöidä ensimmäistä kertaa tositarkoituksella. 

Jännittävää se oli, mutta lopputulos yllätti minut positiivisesti. Säästöä kertyi ruhtinaalliset 45% eli 981,80 euroa. Pääsin säästötavoitteeseeni, vaikka laatimastani budjetista poiketen tuhlasin kodinparannustöihin ja kotimaan matkailuun. Kulukuuri sai siis hienon startin.

Huhtikuiset tulovirtani jakautuivat seuraavasti: 






Kirppismyynnit: Huomasin jälleen hilloavani tarpeettomaksi käynyttä tavaraa kaappieni perukoilla. Myin kaapissa lojuneen mekon sekä käyttämättä jääneen hajuveden.

Vakuutusmaksun palautus: Kilpailutin huhtikuun alussa kotivakuutuksemme, koska koin sen olevan kallis. Kiitos ammattijärjestöjen alennusten sain OP:lta tarjouksen, jonka myötä säästämme vakuutusmaksuissa yli 50 euroa vuositasolla. Edeltävä vakuutusyhtiö palautti osan viime syksynä maksamastani vakuutusmaksusta. Koska huhtikuulle ei osunut vakuutusmaksuja, maksun palautus on laskelmassani esitetty tulovirroissa. Ei ehkä ihan oikein, mutta menköön.


Huhtikuun kulut


Kulujakauma
Kulutasaus 61,00 €
Ravintolat ja herkut 73,80 €
Vastikkeet 221,29 €
Ruoka 167,88 €
Viihde 67,47 €
Sisustaminen 311,18 €
Vaatteet 45,69 €
Harrastukset 24,10 €
Opintolainan lyhennys 82,53 €
Muut kulut 42,49 €
Lasten tavarat/vaatteet 10,90 €
Julkiset 101,00 €
Puhelinkulut 9,50 €
Remontointi 165,00 €
Asuntolainan korko 70,00 €
Kulujen tasaus -273,00 €
Yhteensä 1180,83 €

Kuukauden yksittäisiä suurimpia kuluja olivat parvekkeen kesäkalusteiden hankinta (285,76 €) sekä remontointikulut (noin 165 €). Kodin viihtyvyys on minulle tärkeä asia enkä usko, että siitä tinkiminen on pitkällä aikavälillä kannattava tai palkitseva tapa säästää. Mukavassa ja omaa silmää miellyttävässä kodissa on helpompi jättää turhuudet verkkokauppojen hyllyille. Toisinaan onkin parasta sijoittaa hieman, jotta voi säästää enemmän. 

Teimme huhtikuussa kaksi kotimaan matkaa. Ensimmäisen matkan kustansin maaliskuussa ostamallani sarjalipulla. Loppukuusta päätimme yllättäen lähteä myös hieman pidemmän matkan päähän sukuloimaan. Perheseikkailu mummolaa kauemmas oli hauska elämys koko perheelle, vaikka yksin minun junamatkoilleni tulikin hintaa noin 100 euroa. Kivasta viikonloppureissusta hinta on kuitenkin pieni. Onneksi mimu matkustaa rattaissaan toistaiseksi maksutta. 

Taulukossa näkyvät kulutasaukset ovat perhetaloutemme sisäisiä rahasiirtoja. Huhtikuussa maksoin puolisolleni kaiken kaikkiaan 61 euroa, mikä kattoi osuuteni hänen tekemistä ruokaostoksista. Huhtikuussa sain 273 euroa kattamaan maksamiani kuluja. Summa kattaa hänen osuutensa asumiskuluistamme (eli asuntomme vastikkeen) sekä jonkin verran muita maksamiani kuluja. 

Ruoka- ja päivittäistavarakulut jäivät huhtikuussa mataliksi, sillä päätin tietoisesti tyhjentää pakkasemme sisältöä. Huhtikuun herkkuostokset jäivät tavanomaista vähäisemmiksi alkukuussa potemani flunssan seurauksena, sillä se piti minut neljän seinän sisällä.



Huhtikuun summaus toi totisesti uutta puhtia toukokuulle. Ruokaostokset ovat lähteneet tässä kuussa hanskasta, mutta vielä ei ole myöhäistä ryhtiliikkeelle. Huhtikuun summauksen myötä huomasin, että säästötavoitteeni on hyvin realistinen ja vyöhön jäi vielä hyvin kiristämisen varaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti